Vaihto-opiskelun bigbang

Koko vaihto-opiskeluidea lähti liikkeelle jo monen monituista vuotta sitten. Alunperin vaiheilin Erasmus-vaihdon (Saksaan) ja Aasian vaihdon kesken. Mutta lopulta kohteeksi valikoitui Japani (neljä vuotta sitten), mutta ei suinkaan Anime- tai Mangaharrastuksen takia, koska niitä en harrasta :). Ennemmin Japani kiehtoi totaalisen erilaisena kulttuurina ja hitech-maana. Hitechiä itsekin opiskelevana, Japani muodostui luonnolliseksi valinnaksi.

Koulumme tarjoaa muutamia paikkoja Japanin yhteistyökorkeakouluista, mutta paikkani Kyushu Universitystä hain itse. Sähköpostilla sain yhteyden professoriin, joka muitta mutkitta hyväksyi minut research studentiksi laboratorioonsa. Täällä tutkimusaiheenani on suprajohteet eli paikallisella slangilla 超電導. Lukuvuosi 4.2008-3.2009 minun tulisi kuluttaa tämän aiheen parissa.

Olisi luultavasti ollu paljon helpompi alottaa blogin kirjoitus jo heti ensimmäisestä päivästä lähtien. Ajattelin tänne nyt kuitenkin lisäillä jotain, kun mieleni niitä palauttelee. Ekat pari viikkoa kuitenkin ovat olleet melkoista kaaosta. Suomipoika on kyllä välillä ollut niin hukassa täällä nouseva auringon maassa, mutta kaikesta on kuitenkin selvitty tähän mennessä. Pääosin luultavasti säkällä ja ihmisten auttavaisuudella.

Ensimmäisenä casena voisin mainita saapumisen Nagoyan lentokentälle kauniina la-aamuna 29.3.2008. Yölennon jälkeen, luonnollisesti vartin nukkuneena, olin valmis kohtaamaan kielimuurin ja kulttuurishokin. Melkein ylipääsettömäksi ongelmaksi muodostui Nagoyan kentältä poispääseminen :D. Kävin kyselemässä turisti-infosta apua englanniksi. Tyttö siellä puhui englantia, mutta en kyllä saanut selville, että mikä juna tai bussi menee Nagoyan keskusrautatieasemalle. Ujona suomalaispoikana en kehdannut jäädä tiskille notkumaan ja kertaamaan asioita, vaan teeskentelin siis ymmärtäväni miten homma toimii. Hölmöä. Lopulta, turisti-infon taaksejätettyäni, marssin vain suoraan lipunmyyntipisteelle ja sopersin englanniksi, suomeksi (+maoriksi) ja japaniksi virkailijalle tarpeeni. Pari sekuntia myöhemmin havahduin lippuun kädessäni ja kuin vaistomaisena reaktiona lähdin seuraamaan "jonoa". Lipussa ei ollut mitään mitä olisin osannut lukea. Jono veti perässänsä jonkinlaiselle pienelle rautatieasemalle, jonka alueelle pääsi sujauttamalla lippu lukijan läpi. Hommahan ei mennyt ihan putkeen. Kysyin viereisessä jonossa olleelta tytöltä englanniksi, että mitähän tässä nyt sitten pitäisi tehdä :D. Tyttö puhui englantia ja tästäkin siis selvittiin. Oikean raiteen löysin intuition johdattelemana (säkällä). Näytin ulkona olevalle konnarille lippua ja muodostin japaniksi lauseen "onks tää lippu hyvä tähän junaan?".. Ja oikea junahan se oli. Saavuin paikalle ilmeisesti kreivin aikaan, sillä sisälle päästyäni, ampaisi juna jo liikkeelle. Näin olin turvallisesti matkalla kohti Nagoyan rautatieasemaa ja Shinkansen-raiteita (luotijuna), joilla saavuttaisin myöhemmin määränpääni, Fukuokan.